Tässä juttusarjassa käsittelen omaa klassikkokokoelmaani. Samalla käsittelen hieman lautapelimenneisyyttäni ja yritän perustella miksi kukin lautapeli on minulle tärkeä.
Eräänä jouluna odotin innoissani, kun veljeskööriä oli taas koolla ja oli tarkoitus pelata illalla lautapelejä. Eteläsuomesta saapunut veli toi mukanaan pelin, jota he olivat pelanneet paljon. Peli oli Carcassonne.
Pelikaverien (ja ajan) puutteessa olen siirtynyt miettimään pelihankintoja tarkemmin. Pelit eivät voi olla sellaisia, että monet eivät pääse niitä pelaamaan, sillä ne ovat liian vaikeita. Sain ajatuksen: Kokoelmassa voisi olla 10 kiinteää peliä, jotka ovat helpostilähestyttäviä klassikoita. Ehkä joku näistä voi olla tuttu edes nimen tai kannen perusteella. Lisäksi pelit olisivat minulle niin tuttuja, että voin ne opettaa tilanteessa kuin tilanteessa ja kenelle tahansa.
Minun 10 klassikkoa valikoitui niin, että ne ovat sellaisia pelejä, jotka ovat niin sanottuja ajattomia klassikoita ja minulle jotenkin tärkeitä pelejä. Et löydä kokoelmasta esimerkiksi Small Worldia vaikka se onkin jo eräänlainen klassikko.
Tässä juttusarjassa käsittelen omaa 10 lautapelin klassikkokokoelmaani. Samalla käsittelen hieman lautapelimenneisyyttäni ja yritän perustella miksi kukin lautapeli on minulle tärkeä.
Pikaisesti päästäänkin parhaista parhaiden parhauksien pariin. Tämä on viimeinen osa minun kaikkien aikojen parhaiden lautapelien listaa loppuvuodelta 2020.
