Tässä juttusarjassa käsittelen omaa klassikkokokoelmaani. Samalla käsittelen hieman lautapelimenneisyyttäni ja yritän perustella miksi kukin lautapeli on minulle tärkeä.
Eräänä jouluna odotin innoissani, kun veljeskööriä oli taas koolla ja oli tarkoitus pelata illalla lautapelejä. Eteläsuomesta saapunut veli toi mukanaan pelin, jota he olivat pelanneet paljon. Peli oli Carcassonne.
Carcassonne on laattojenasettelupeli, jossa pelaajat rakentavat teitä, luostareita ja kaupunkeja sekä viljelevät maata. Näistä saa pisteitä, ja isoimman pistesaaliin kerännyt pelaaja voittaa. Kun peli julkaistiin, Carcassonnessa uusi innovatiivinen asia oli pelilaudan puuttuminen. Pelissä ei siis ole pelilautaa, vaan pelaajat tavallaan rakentavat pelilaudan pienistä osista pelin aikana.
Carcassonne oli minulle uusi tuttavuus. Olin hieman hämmentynyt, että aikuinen veljeni kertoi pelaavansa puolisonsa kanssa usein. Ajattelin kai, että lautapelit ovat vain lasten ja lapsiperheiden juttu.
Tuon kyseisen joulun aikaan meillekin hankittiin Carcassonne. Ja myöhemmin tulevina jouluina jokunen lisäosakin tuli peliä rikastuttamaan. Ensin taisi tulla lohikäärme, mutta vasta sen jälkeen tärkeimmät lisäosat Kirkot ja kievarit sekä Kirjurit ja kauppiaat.
Yliopistoaikana innostuin keräämään lisäosia ja minilisäosia ja promoja. Kyllästyin kuitenkin huonoon saatavuuteen ja aloin myydä pärtöä pois. Aluksi jätin vain välttämättömät lisäosat, mutta lopulta annoin pelin veljelleni, jolla saattoi olla sille enemmän käyttöä.
Nyt, kun aloin kerätä klassikkokokoelmaa, halusin pelin itselleni uudelleen. Löysin uudistetun painoksen kirpputorilta Ylivieskasta. Harkinnassa on hankkia uusi Carcassonnen juhlapainos, joka näyttäisi hyllyssä erityisen hienolta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti