lauantai 21. joulukuuta 2019

Hannun 30 parasta osa 2 (20-11)

Tässä osassa esittelen kaikkien aikojen 30 parhaan lautapelin listan 10 seuraavaa peliä, eli sijoille 20-11 päässeet pelit. (Jos et vielä lukenut aiempia osia, niin tässäpä on: osa 0, osa 1.)

Etkö jaksa lukea? Katso video!


20 Clans of Caledonia



Clans of Caledonia sijoittuu Skotlantiin, siihen aikaan kun Skotlannissa, kun viskistäkin vasta haaveiltiin. Tuohon aikaan Skotlanti oli vahvasti viennin varassa. Teollistumisen alettua maatalous kasvoi hurjasti turvatakseen kasvaneelle väestölle eväät ja villahousut. Viskin suosio Euroopassa lähti nousuun. 

Pelaajat  ovat Skotlantilaisia klaaneja, jotka kilpailevat maataloustuotteiden myynnistä, tuotannosta, tuonnista ja viskistä. Pelissä klaanit muun muassa  rakentavat omia farmeja ja tuotantolaitoksia kartalle, ostavat tai myyvät tuotteita sekä toimittavat tilauksia. 

19 Altiplano


Altiplano on pussinrakennuspeli, jossa pussiin kerätään resursseja. Niillä sitten tehdään toimintoja, täytetään varastoa ja toimitetaan tilauksia. Altiplano on mielenkiintoinen, säväyttävä, ja siinä on mielekkäitä valintoja läpi pelin. Verrattuna toiseen saman suunnittelijan pussinrakentelupeliin Orléansiin, Altiplano tuntuu viimeistellymmältä. 

18 Crokinole


Crokinole on näppäryyspeli, jossa pelaajat pyrkivät keräämään pisteitä neppaamalla kiekkoja pyöreän pelilaudan keskiosaan vastustajaansa menestyksekkäämmin. Crokinolea voi pelata kahdestaan tai neljästään kahden hengen tiimeissä. Itse pelaan mielelläni kummalla tahansa pelityyleistä. Peliä on harmillisen hankala saada pöytään, sillä puolisoni ei pelistä juuri välitä, ja pelin on turhan kookas kuljeteltavaksi paikasta toiseen. Crokinolen olemassaolo tuntuu myös unohtuvan, sillä se joutuu kokonsa takia olemaan hieman piilossa. 

17 Sagrada


Tämä ikkunanrakentelupeli, jossa nopat toimivat rakennusmateriaalina, on yksi parhaita noppapelejä mitä on. Peli on elegantti, kaunis ja toimii mekaanisesti. Peli on todella abstrakti ja teema on ulkoasun varassa. Sagrada tarjoaa timanttisia pulmia. (Voit lukea kirjoittamani arvion tästä.)

16 Mage Knight

Kuva: Juho Parviainen
Mage Knight on monipuolinen peli. Siinä pelaajat ovat ritarimaageja, jotka keräävät omaa seikkailijaryhmäänsä, turkivat luolia ja kehittyvät taikuuden saralla. Pelaajilla on aina jokin päämäärä, oli se sitten voimakkaan pahiksen päihittäminen tai toisten pelaajien tuhoaminen. Mage Knightissa rakennetaan pakkaa, joka pitkälti sanelee mitä pelissä voi tehdä. 

Mielestäni ainoa oikea tapa pelata Mage Knightia on yhteistyönä. En ollenkaan innostu ajatuksesta pelata muita pelaajia vastaan tässä pelissä. Parasta pelissä on oman maagin kehittäminen ja sotajoukon parantaminen. Lisäksi peli tarjoaa mielekästä pähkäilyä, kun pitää miettiä mitä omalla vuorolla tekee ja missä järjestyksessä. Tätäkin pitäisi päästä pelaamaan enemmän.

Codenames on niitä pelejä, jotka olen jo pelannut puhki. Se ei jaksa enää innostaa, mutta jos ei muuta niin sivusta seuratessa on kiva miettiä vihjeiden tarkoitusta. Duet-versio puolestaan on toista maata. Peli on tiivistunnelmainen ja nopeatempoinen. Kun peli tuli taloon, pelasimme sitä melkein läpi yön. Tämä on tapahtunut aiemmin ainoastaan parille pelille. 

Kuva: Juho Parviainen
Escape on reaaliaikainen yhteistyöpeli, jossa pelaajat ovat jääneet loukkuun kirotussa temppelissä. Heidän on palautettava jalokivet paikalleen ja paettava, ennen kuin temppeli romahtaa. Yhtenä vuonna pelasimme Juhon kanssa Escapen puhki. Tavoitteena oli pelata 100 kertaa vuoden aikana. Ilman lisäosia tuo olisi ollut melkoista tuskaa, mutta Illusions- ja Quest-lisäosien sekä kampanja sääntöjen kanssa tavoite saavutettiin. Nykyään peliä pääsee pelaamaan turhan harvoin. Peli on parhaimmillaan Juhon kanssa.

13 KLASK

Klask muistuttaa ilmakiekkoa, mutta on huomattavasti kompaktimpi ja halvempi. Peliä pelataa magneettisesti pöydän alta ja pyritään omalla "mailalla" pökkimään pallo vastustajan maaliin. KLASK on ollut yksi suosikkipelistäni siitä asti, kun pääsin sitä pelaamaan ensimmäistä kertaa Lautapelaamaan-tapahtumassa. KLASKista on tullut vakio peli veljeni kanssa, ja toisinaan sitä on mukava pelata myös muiden kanssa. Parhaimmillaan peli on, kun on oman tasoinen vastustaja. 

Robinson Crusoe on mahtava yhteistyöpeli. Sen temaattisuus, sopivat haasteet ja upea kuvitus nostavat pelin tälle listalle. Säännöiltään peli ei ole liian vaikea, mutta siinä on paljon liikkuvia osia. Aikoinaan pelin julkaisun aikaan pelin hankkinut Juho tuskaili sääntöjen kanssa, kun ne oli erittäin huonosti kirjoitetut, ja niissä oli virheitä. Tuolloin joku muu olisi voinut luovuttaa ja myydä pelin tunkkina pois. Nyt olen kiitollinen Juholle siitä, ettei hän tehnyt niin, vaan lukuisten pelien jälkeen tämä löytyy myös allekirjoittaneen hyllystä. 

Voyage of the Beagle -lisäosa nostaa pelin omassa listallani vielä korkeammalle. Valitettavasti omasta kokoelmasta lisäosaa ei löydy.  Kyseisen lisäosan saatavuus on heikkoa, mutta huhujen mukaan Portal Gamesilta tulee vuonna 2020 uusi versio kyseisestä lisäosasta. Peliin on tänävuonna julkaistu Mystery Tales -lisäosa, joka on hankintalistallani melko korkealla. 

11 SnowTails


Kuva: Jani Kontkanen
Snow Tails on kilpa-ajopeli, jossa ajetaan kilpaa koiravaljakoilla. Valjakossa on kaksi koiraa, joiden nopeuksia muutetaan korteilla. Reki liikkuu osan liikkeestään sivuttain, mikäli korteissa on eri luku. Lisäksi reellä voi jarruttaa. Pelissä on otettava huomioon muut reet ja radalla olevat puut. Tämä on minun suosikki kilpa-ajopelini sillä peli on mekaanisesti muita testaamiani kilpa-ajopelejä mielenkiintoisempi. 

Listan viimeinen osa: osa 3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti